tiistai 24. syyskuuta 2013

Tehtävä 4. Essee


1.Koulun käynti vaikeasta ja helposta näkökulmasta katsottuna

Onko koulunkäynti vaikeaa vaiko helppoa? Vaikean koulun käynnin kannalta tarkasteltuna vaikeuksia voi tuottaa moni asia. Vaikeuksia voi aiheuttaa muun muassa oma motivaatio, työskentelyrauha ja opiskelun ympäristö. On huomattavasti vaikeampaa oppia mitään uutta, jos motivaatiota ei löydy. Tämä näkyy selvästi koenumeroissa ja läksyjen tekemättä jättämisestä. Työrauhan puuttuminen voi hankaloittaa opiskeluun keskittymistä, kun ympärillä on häiriötekijöitä esimerkiksi takarivin häiritsijät tai eturivin kikattelevat tytöt. Ympäristö vaikuttaa oppimiseen mukavuuden kautta. Jos ympäristö on epämiellyttävä on vaikea oppia kun keskittyy enemmän outoihin hajuihin tai penkin huonoon asentoon. Muita pieniä syitä ovat huolimattomuus tai oma asenne koulua vastaan.
Helpon koulun käynnin kannalta on helppo kertoa syitä, Syitä ovat muun muassa hyvä motivaatio lähteä opiskelemaan asettaa kohde minne pyrkii. Luokassa annettu työrauha myös auttaa opiskelijaa keskittymään tehtävien tekoon ja opettajan kuunteluun. Helpoksi koulun käynnin tekee myös omat erikoisuudet, esimerkiksi jos joku on hyvä kirjoittamaan asioista, hän voi menestyä äidinkielessä. Oma erikoisuus voi olla apuna koulunkäynnissä. Poikkeustapauksia ovat luontaiset lahjakkuudet jotka harvoin opiskelevat, mutta silti saavat hyviä arvosanoja. Tuollaisia tapauksia ovat esimerkiksi, henkilöt joilla on valokuvamuisti tai loistava matikkapää.
Omin sanoin kuvattuna koulunkäynti on molempien väliltä. En ole lahjakas, mutta silti pärjään koulussa. Omaan koulunkäyntiin vaikuttaa motivaationi opiskella jotta pääsisin jatko-opiskelemaan sekä perheeni tuki. Koulunkäynti on vain vaikeaa tai helppoa kun itsestään tuntuu. Kukaan muu ei voi määritellä sitä.

1 kommentti:

  1. Noudatat tehtävänantoa. Käyt tekstissäsi läpi asioita, jotka tekevät koulunkäynnin helpoksi tai vaikeaksi.

    Kieli on paikoin kankeaa. Yritä sanoa asiat mahdollisimman yksinkertaisilla lauseilla. Esimerkiksi lause "Vaikean koulun käynnin kannalta tarkasteltuna vaikeuksia voi tuottaa moni asia" olisi yksinkertaisemmin "Monet asiat voivat tehdä koulunkäynnistä vaikeaa/ tavallista vaikeampaa".

    Esseeksi teksti on kovin lyhyt.

    VastaaPoista