torstai 29. elokuuta 2013

Tiivistelmä Mikko Puttosen artikkelista Lue romaani, ymmärrät muita (Tiede 8/2012)

On selvää miksi lukea tietosanakirjoja, saa tietoa mikä vaientaa muut. Riittävällä lukemisella tulee asiantuntijaksi, jolla on arvoa maailmassa.

Mutta mitä hyötyä on lukea fiktiivistä kirjallisuutta.  Siitä on hyötyä paljonkin, toisin kuin tietokirjallisuus, romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Asiaa on tutkinut psykologian professori Keith Oatley Toronton yliopistosta.Hänen mukaan fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, niin kuin lentosimulaattori simuloi lentämistä. Kokeet ovat vahvistaneet, että fiktiota lukeneet ovat sosiaalisempia kuin tietokirjallisuutta lukeneet.

Suvaitsevaisuus myös on kasvanut fiktiota lukemalla, sillä pääsee väliaikaisesti jonkun toisen housuihin. Henkilöön samaistuminen voi muuttaa käyttäytymistä ja asenteita, myös jopa stereotypioita. Tämän ovat osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat. Samaistumisella on myös vaaransa, 1700-luvulla koettiin itsemurha-aalto, kun nuoret miehet olivat samaistuneet Johan Wolfgang Von Goethen kirjan Nuoren Wertherin kärsimykset päähenkilöön.

Ohiolaisten tutkimuksessa vaikutus oli rakentavampaa. Kun nuoret miehet olivat lukeneet tarinan miehestä joka meni äänestämään, menivät nuoret hanakammin vaaliuurnille äänestämään, jopa viikon kuluttua kirjan lukemisesta.

Stressi myös väistyy lukemisella, kun uppoutuu lukemaan hyvää kirjaa. Tämän tutkimuksen todistivat Yhdysvalloissa terveystiedon opiskelijat, heidän piti lukea puolituntia netistä ja aikakausilehdistä poimittuja artikkeleita. Artikkelit käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden näkemyksiä. Seurauksena lukutuokio laski verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua, saman vaikutteen aiheuttaa yhtä pitkä jooga tuokio tai puolituntinen televisionhuumori.

Kieli rikastuu myös lukemalla, sillä kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi sanojen lähde kuin puhuttu. Tiuhemmin uutta sanavarastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä, kun sanoma- ja aikakausilehdissä kohtaa puolet vähemmän. Eli kirjoitettu kieli voittaa televisioista tulevien uusien sanojen runsaudessa.

Mutta nyt kun elämme uudenlaisessa lukukulttuurissa, jossa verkkolukeminen on yleistä. Jotkut huolissaan, että tyhmistymme tästä, kuntotutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun. Professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta kantaa syventävästä lukemisesta huolta. Sillä tapaa pitäisi vaalia. Aivotutkimukset ovat osoittaneet, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota sanomaa vaan myös vertaa sitä aiemmin hankittuihin tietoihin, erittelee sen ja rakentaa omaa ajattelua. Pintalukija ei käytä tähän aikaa.

torstai 22. elokuuta 2013

Mielipidekirjoitus- Miksi metalli jyrää popin

Kaikki tietävät mitä pop-musiikki on, se on musiikkia jossa yleisin aihe on rakkaus ja tunteet. Metallimusiikki sen sijaan on laajempi alueeltaan aiheissa, on rakkautta, on maailmanloppuja ja paljon muuta. Kaiken lisäksi metalli on jakautunut useaan eri metalligenreen, kun pop on pysynyt alkuperäisessä muodossaan. Siinä on syy miksi mieluummin kuuntelen metallia, joka luo vapauttavan tunteen kaikesta paineesta jonka on päivän aikana kerännyt koulussa, töissä tai missä lienee olleen.
      Parasta metallissa on kuitenkin sen kokonaisuus yhdessä, laulut, solistit, kitaristit, rumpalit jne. Lisäksi metallissa miessolisteilla on ehkä muutama jolla on tyttömäinen lauluääni, popissa asiat ovat päinvastoin. Voisin luetella suoraan ketkä miessukupuolisista laulajista kuulostavat tytöiltä laulaessaan, mutta en halua loukata heitä tai heidän ihailijoita.Pop konsertit ovat myös yliampuvia, etenkin Amerikassa. Yrittävätkö naislaulajat houkutella konserttiinsa ihailijoita vaiko perverssejä, kun he heiluvat lavalla vähissä pukeissa. Antavat vähän vääränlaisen käsityksen näemmä muulle kansalle. Bile- ja karaokemusiikkina pop käy paremmin kuin metalli, sillä harvoin näkee ketään karaokebaarissa laulamassa Manowaria kännissä sen sijaan kun voisi laulaa Lady Gagan biisejä.
      Tämä tosin on minun mielipiteeni, jotkut muut voivat olla toista tai samaa mieltä kanssani.

tiistai 20. elokuuta 2013

Tehtävät 1b



a. Takki oli musta kuin yö ja lumoavan hieno.
   Mies tunsi kuin häntä katsottaisiin, mutta ei välittänyt, vasta muutaman minuutin kuluttua mies työnsi lehden sivuun. Kun mies työnsi lehden pois näkökenttänsä edestä samalla Emil vaihtoi katseensa suunnan lihakeittoon. Emil tunsi miehen pistävän katseen kun hän söi keittoaan, lopulta tunne katosi kun mies otti lehtensä taas esille ja samalla mutisi jotain. Emilin katse kääntyi takaisin mieheen ja katseli tarkemmin miestä. Emilin päähän tuli ajatuksia, siitä kuka mies on, mitä hän tekee työkseen ja miksi hän on kurjalla päällä. Sillä välin kun Emil oli omissa ajatuksissaan, mies työnsi taas lehtensä sivuun oudon tunteen takia. Nyt mies huomasi Emilin tuijottaneen häntä ja ärähti.
   -Poika mitä tuijotat.
Emil säikähti ja vastasi hädissään.
   -En mitään herra.

b.

Ylämaa
Myttyläntie
kesäkuu
veriletut
Justin Bieber
majava

Oli kesäkuun aurinkoinen päivä vailla huolen häivää. Linnut lauloivat ja sirkat soittivat viulujaan. Kaikki oli hyvin ennen kuin muuan maailman laajuinen laulajatähti saapui Ylämaalle pienelle lomalle, nauttimaan luonnosta ja sen antimista.
    Justin Bieber oli saapunut Ylämaalle, vielä tarkemmin sanottuna osoitteeseen Myttyläntie 13. Talossa asuva perhe oli kiitollinen siitä että Bieber oli saapunut perheen matalaan taloon. Bieber sai maistaa talossa koululaisten herkkuruokaa, verilettuja ja puolukkahilloa. Ruuan jälkeen perhe kutsui Bieberin saunaan ja uimaan. Bieber epäröi hetken mutta suostui lopulta. Kun saunat oli saunottu perhe ja Bieber lähtivät uimaan raikkaaseen suomalaiseen järveen, mutta Bieberiä kohtasi onnettomuus järvellä. Jostain kumman syystä järven majavat hyökkäsivät Bieberin kimppuun. Syytä ei koskaan saatu selville mutta teorioita oli useita. Yhden teorian mukaan Bieber oli ärsyttänyt majavia lauluäänellään, kun taas toinen teoria väitti, että majavilla oli jokin psyykkinen tauti mikä aiheutti hyökkäyksen. Mutta tämä jää yhdeksi luonnon mysteereiksi.

sunnuntai 18. elokuuta 2013


Kurssista voi olla hyötyä, etenkin kun ajatellaan minkä pituisia tekstejä YO-kokeissa pitäisi kirjoittaa. Ja, jos hakee yliopistoon tai työhön jossa tarvitaan juuri hyviä kirjoitus taitoja niin kurssi on hyödyllinen taas.
Omat kirjoitus taitoni eivät ole parhaita, minä osaan mennä suoraan asiaan ja pysyä asiassa, mutta ongelmana on vastausten pituus ja sen sisältämät virheet. Kurssista on minulle varmana apua tekstien pituuden lisäämiseen.
Muita kirjoitus tehtäviä joita teen ovat entisiä YO-kokeita menneiltä vuosilta.
Itse kurssin tehtävät ovat minulle ihan sama kunhan niistä on jotain apua minulle. 

Soulcalibur V on edellistä osaa nopeampi ja pelattavampi - yksinkertaisesti enemmän Soulcalibur. Muutoksia on tosin sen verran, että mätkintäsarjan ystävät ovat nousseet takajaloilleen. Onkohan siihen syytä?

Arvostelu jonka luen mieluusti loppuun
 
 Soul Calibur V, peliplaneetta
Apua Roomasta

Uusista hahmoista merkittävin on Assassin's Creed: Brotherhoodista tuttu Ezio Auditore da Firenze. Heti käy selväksi, että Ezio on yksi vaikeammista hallittavista, joten hän sopii erityisesti kokeneille pelureille. Ezio ei kuitenkaan ole kovin nopea tai liikkeissään yhtä sulava kuin jotkut toiset hahmot. Ezion käytössä on miekan lisäksi esimerkiksi varsijousi.

Mukana on kaksi osiota, Player Match ja Global Coliseum. Jälkimmäinen on iso oleskelutila, johon mahtuu 50 pelaajaa.
Ezio ei ole suinkaan sarjan ensimmäinen vieraileva tähti. Neljännessä osassa oli Tähtien sodan hahmoja, kuten kaikkien aikojen pahis Darth Vader (PlayStation 3), vihertävä viisastelija Yoda (Xbox 360) ja kummassakin versiossa esiintyvä Star Wars: Force Unleashedista tuttu oppipoika.

Ezion seuraan liittyvät Soulcalibur V:n päähenkilö ja Sophitian poika Patroklos Alexandra, kiinalaisella miekalla varustettu teinityttö Yan Lexia, solvauksia suoltava naisninja Natsu ja ihmissuden avukseen kutsuva Z.W.E.I, jonka susi on puolestaan nimeltään E.I.N. Muita uusia tuttavuuksia ovat Patroklosin sisko Pyrrha ja taikapalloa hallinnoiva Viola, joiden lisäksi ennakkoon tilaavat saavat koodilla Lord Geo Dampierren.

Soulcalibur-sarja on aina tunnettu silmiä hivelevästä ulkoasustaan eikä viides osa tee poikkeusta. Kyllä kelpaa.
Soulcalibur V sijoittuu aikaan seitsemäntoista vuotta edellistä osaa myöhemmin. Alexandran perheen kohtalo on sidottu Soul-miekkoihin, joten jälleen voi varautua elämää suurempiin puheisiin ja eeppisiin juonenkäänteisiin. Hieman koomiset ja aina yhtä mahtipontiset hahmot ovat jollain erikoisella tavalla ihastuttavia. Taistelijat ja taustat ovat pullollaan yksityiskohtia.


Näppärät sormet

Soulcalibur V:n hahmotasapaino on edelleen mainio ja liikevalikoima kattava. Kolmen näppäimen liikesarjoja on entistä vähemmän, mikä tarkoittaa vähemmän itseään toistavaa nappuloiden hakkaamista. Esimerkiksi Siegfriedin tavallinen Zweihander-sarja ei enää pääty alaspäin iskevään kolmanteen lyöntiin, joka kaataisi vastustajan.

Aina yhtä eriskummallinen Voldo valmistautuu antamaan elämänsä tiukimman halauksen.
Aloittelijaystävällisesti helpoimmilla vaikeustasoilla myös tahmasormi pysyy pystyssä historian areenalla, mutta taistelujärjestelmään on tullut oleellisia muutoksia. Tärkein on Critical Edge -hyökkäysjärjestelmä. Se on hahmon mittari, joka latautuu jokaisesta iskusta. Critical Edge tarvitsee yhden Critical Gauge -palkin, jonka jälkeen pelaaja voi tehdä verrattain helpolla kovan liikesarjan.

Ezio Auditore on varastaa show'n savupommeillaan ja varsijousillaan. On se vain niin hieno hahmo.
Critical Edge antaa turhan itsevarmalle ja sillä hetkellä voitolla olevalle pelaajalle ajattelemisen aihetta - mitä enemmän isket, sitä suuremmat mahdollisuudet vastustajalla on tehdä yllätysvastaisku. Se ei pysäytä peliä tuosta vain tai luo epätasaisia otteluita, vaan oikeasti sulautuu erinomaisesti taistelumekaniikkaan.

Vähäisemmän määrän Critical Edgen mittarista voi käyttää Brave Edgeen, joka on yksinkertaisesti tavallisten lyöntien ja potkujen turboahdettu versio. Lisäbonuksina voi olla esimerkiksi parempi torjuntakyky tai uusia liikkeitä. Kyseessä on ehdottomasti sarjan historian ehjin ja hiotuin taistelujärjestelmä.


Muokkaustyötä

Kätevällä hahmoeditorilla voi luoda oman taistelijansa. Se tehdään jo olemassa olevien hahmojen pohjalta taistelutyylin osalla, mutta muutoin sen voi rakentaa suhteellisen vapaasti ulkonäön ja kykyjen suhteen. Erilaisia vaihtoehtoja naamaksi, kampaukseksi ja useiksi muiksi enemmän tai vähemmän tärkeiksi yksityiskohdiksi löytyy, kuten nuoli, jonka voi laittaa mihin tahansa kohtaan hahmoa. Olisi silti hienoa, jos hahmon voisi tehdä itse aivan alusta lähtien.

Viides osa on ristiriitainen tapaus - perusvarmaa mätkintää hyvällä toteutuksella, mutta eikö tämä kaikki ole jo nähty?
Mikäli sarjan tavaramerkiksi muodostunutta kuuluttajaa on uskominen, sielu palaa edelleen ja palavasti. Antero Mertarannankin sutkautukset häpeään jättävä kuuluttaja laukoo kenttien alussa korkealentoisia mietteitä, mutta mieleenpainuvia lausahduksia ei ole edellisosien tapaan.

Soulcalibur V on sarjan edellistä osaa parempi, mutta ei luo pakkaa uusiksi. Eeppiset taistelut ovat jännittäviä. Voittavaan yhdistelmään ei ole selvästikään haluttu tehdä suuria muutoksia - kun kyllähän tämä maistuu näinkin.

Simon Elo... toivoo olevansa sielu, jolla vain on vartalo.
 Lyhyesti
Sarjan paras, mutta yllätyksettömin osa. Vierailevat tähdet ovat tulleet jäädäkseen.
 Hyvää
  • Ezio Auditore on rautaa
  • Taattu pelattavuus
  • Upea ulkoasu


 Huonoa
  • Liian yllätyksetön
 Kävijäarvostelut